HaparandaTornio on todellinen talven ihmemaa! Kokosimme tähän artikkeliin top 5 talvitekemiset.
Talvinen meri
HaparandaTornio sijaitsee Torniojoen varrella ja meren äärellä. Veden eri muodot rytmittävät elämäämme täällä Torniojokilaaksossa, Perämeren rannalla. Talvella vesi jäätyy ja luo ainutlaatuisen temmellyskentän niin paikalisille, kuin vierailijoille.
Alkutalvesta, ennen lumentuloa, meren jäällä voi luistella. Tätä kutsutaan retkiluisteluksi. Retkiluistelun kokeilemiseen vaaditaan toki hieman paikallistietämystä paikosta, jotka ovat sopivia kyseiseen harrastamiseen. Kun oikea paikka löytyy ja varusteet ovat kunnossa, kelpaa jäällä viilettää maisemista nauttien. Luistelukenttiä löytyy myös eri puolilta kaupunkia. Viilettää voi meren jäällä toki suksillakin. Hiihtäminen jäällä on erityisen ihanaa kevätpuolella talvea, kun auringonsäteet lämmittävät. Valon määrä voi olla huikea, joten muista varata mukaan aurinkolasit. Meren rantoja pitkin pääse myös katsastamaan rannikkomaisemasta vaikka moottorikelkan selässä. Koe Puuluoto, Röyttä ja pienet rannalla sijaitsevat kylät, kuten Nikkala tai jopa Seittenkaari kelkkaillen. Evääksi retkelle tietenkin ruotsalaisten rakastamaa Bullen- olutmakkaraa suoraan säilykepurkista nautittuna.
Hiihdellen luontoon
Pidemmistä hiihtolenkeistä fiilistelevä suuntaa tietenkin Riekkolaan, jossa on erinomaiset hiihtoladut. Kaunis luonto antaa oman bonuksen hitaasti hiihteleville. Riekkola-Välivaaran luonnonpuistossa on erimittaisia valaistuja latuja: 2,2 km, 3 km ja 5 km. Myös valtakunnan rajan toisella puolella, Torniossa on hyvä latuverkosto. Tarjolla on useita valaistuja latuja, joista lähimpänä keskustaa sijaitsevat Kokkokankaan ja Puuluodon valaistut ladut.
Joen jäällä
HaparandaTornion alueella jäätä riittää sekä joessa että meressä. Pilkkiminen on ollut pohjoisen ihmisille perinteinen tapa hankkia ruokaa myös talvisaikaan. Jos haluat oikein hifistellä, niin voit asentaa ”matikankoukut” yöksi saalista pyytämään, ja seuraavana päivänä saat parhaassa tapauksessa keitellä herkullista keittoa. Perinteiset Tornion Suurpilkit maaliskuun loppupuolella (peruttu vuonna 2022) ovat hieno mahdollisuus päästä kokemaan pilkkimistä kaupungin keskustan tuntumassa. Nordic safaris järjestää myös ohjattuja pilkkiretkiä!
Avantouinti
Jotta pääsee talven makuun, ei ulkona välttämättä tarvitse viettää pitkää aikaa. Alueella on yksi yleinen avanto, jossa voi pulahtaa Tornionjoessa. Tämä paikka sijaitsee Tornionjoen rannalla ihan Tornion keskustassa, lähellä joen ylittävää pyöräilysiltaa. Voit kysyä hotellien vastaanotosta lisätietoa.
Kävely lumisessa keskustassa
Ainutlaatuista on, että jo muutaman kilometrin mittaisella kävelylenkillä voi piipahtaa sekä Suomen että Ruotsin puolella. Rajan yli pääsee useita eri reittejä pitkin kävellen. Voit piipahtaa samalla Victorian torilla ja naparata selfien rajan sydämessä. Rajan yli kulkee myös mukava kävelyreitti seuraillen keskusta-alueen jokimaisemia. Kävellessä voi kivasti tutkia myös näyteikkunoita ja piipahtaa sisään kivoihin putiikkeihin. Sekä Haaparannalta että Torniosta löytyy kiinnostavia ja omaleimaisia pieniä putiikkeja, esimerkkeinä Lilla Designbutiken ja Tornedal & Co. Haaparannalla ja Tornion Panimon myymälä ja Torniotar Torniossa. Mukavan lisänautinnon kävelyretkeen tuo jouluinen valosesonki, johon molemmissa kaupungeissa on aina panostettu.
Kaffia vai fikaa?
Talvella on mukava istahtaa myös tarkkailemaan ikkunan lävitse talven sinistä hetkeä, tuulen tuiverrusta, lumipyryä tai pakkaspäivän kuulautta, ja nauttia samalla kupillisesta lämmintä juotavaa. Haaparannan keskustassa voi herkutella ainakin Konditoria JoLassa, jossa tarjolla on mm. perinteistä prinsessakakkua, sekä Tornedal & Co:ssa, jossa voit kahvin ohessa tehdä ostoksia ja nauttia taidenäyttelystä. Torniossa Kahvila Karkiainen ja muutaman korttelin päässä sijaitseva Rohkifiini ovat molemmat myös mukavia paikkoja pysähtyä nauttimaan talvipäivästä ja sen antimista.