Etsitkö kesälle lomapaikkaa, jossa pääsee meren rantaan, kenties myös saaristoon. Samalla voisi olla kiva vähän tehdä ostoksia ja tutustua uuteen kulttuuriin. Matkakaveri on kenties kiinnostunut kalastuksesta ja itse haet uusia seikkailuja. Syöminen kuuluu toki asiaan, eli hyviä ruokapaikkoja täytyy löytyä! HaparandaTornio taitaa olla sinun juttusi, ei muuta kuin tervetuloa. Täällä koet tuplasti seikkailuja kahdessa maassa yhtä aikaa.
Lue tästä TOP 5 kesätekemistä, mitä et voi missata käydessäsi meillä.
Selviytyjät-elämyksiä saaristossa
Olet kenties katsonut telkkarista Selviytyjät Pohjolaa ja ihmetellyt, missä se nyt on kuvattu, kun tropiikkiin ei päässyt. Selviytyjät ja ruotsalainen Robinson kuvattiiin Haaparannan saaristossa. Suosittelemme varaamaan päiväretken Innalan kyydissä Sandskäriin tai Torne Furöön, upeille saarille kansallispuistomaisemiin. On hiekkarantaa, vanhaa kalastajakylää, metsää ja ennen kaikkea rauhaa ja leppoisaa pohjoisen merituulta. Sandskärissä voi myös majoittua kansallispuiston idyllisissä saaristomökeissä. Mökit ja veneretket voi varata Innala Archipelagolta.
Venetaksilla pääsee saaristoon myös Suomen puolelta. Varaa venekyyti Ponkalan perheeltä: info@puotikari.fi or +358 40 5267484. Pekka Aho kuljettaa sinut myös mielellään saaristoon, soita +358 400296425 tai mailaa pekka.aho.pah@gmail.com.
Jos veneily ei ole sinua varten, saaristoon pääsee myös autolla tai pyörällä. Seittenkaari, eli Seskarö, sijaitsee pienen ajomatkan päässä Haaparannasta. Seskarö havsbadissa voit meloa, pyöräillä, tulistella ja nautiskella rantaelämästä. Siellä voit myös majoittua mökeissä. Ihanat hiekkarannat ja luonto kutsuu nautiskelemaan.
Kukkolankosken kuohut
Kukkolaskoski ja Kukkolaforsen, suloiset ja historiaa huokuvat kalastajakylät molemmin puolin Väylää, eli Torniojokea, on pakko kokea. Joki on Euroopan pisin vapaana virtaava joki, ja sen koski Euroopan pisin valjastamaton koski. Lähde kesyttämään koski koskenlaskussa, varma adrenaliiniryöppy luvassa. Voit myös osallistua lautalta kalastamiseen, ottaa samalla aurinkoa ja nauttia retken jälkeen kalasaaliin avotulilla. Samalla pääset ylittämään maan rajan ja siirtymään maasta toiseen. Kukkolaforsenin puolella on kalastusmuseo, loistava ravintola, sauna-akatemia ja toki molemmin puolin jokea loistavat puitteet majoittumiseen. Mökeissä majoittuu loihakkaasti koko perhekin. Kukkolassa pääset seuraamaan perinteistä lippoamista, kun paikalliset kalastajat taitavasti huteralta näyttävien laiturirakennelmien päältä kalastavat perinteiseen tyyliin. Täällä nousee niin lohta kuin siikaa!
Ostoksille
Luontoelämysten jälkeen on kiva hypätä kaupunkitunnelmaan. HaparandaTornio tarjoilee kivan kattauksen ostosmahdollisuuksia IKEAsta kauppakeskukseen ja pikkuputiikkeihin. Täällä saat kuitenkin tehdä ostoksia ruuhkattomasti, kaupunkimme ovat pieniä ja kadut leveitä. Muistathan käydä kahden maan rajalla ottamassa valokuvan kaupunkien sydämessä. Kaupunkien yhteisen Victorian torin on vihkinyt käyttöön kukas muukaan kuin itse Prinsessa Victoria!
Hieman kulttuuria
Sitten tulee vinkki kulttuurinnälkään ja sadepäivään. Tornionlaakson museo esittelee nimensä mukaisesti Torniolaakson kulttuuria. Täällä elämme kahdessa maassa, kahdessa kulttuurissa, johon mielenkiintoisen lisän tuo myös Meänkieli ja –kulttuuri. Oletko kuullut meänkielistä reggaeta? Kannattaa muuten tutustua!
Fika,Fika…
Kesäkaffet on toki hörpittävä ja kahviloita löytyy maaseutumaisemista Taavolagårdenista, Kukkolasta kosken ääreltä, meren rannasta Torandasta, pienestä kyläkahvilasta Paperivalosta tai keskustasta tottakai. Kesällä kannattaa aina hyvällä kelillä istahtaa fikaamaan terassille, joita lähes jokainen paikka tarjoaa.
Ja tietenkin se sauna
Vaikka oli puhe TOP viitosesta, on lisättävä kerta kiellon päälle. Eihän meillä voi käydä ilman saunomista. Maailman suurin sauna sijaitsee Ruotsin itäisimmässä pisteessä Cape East –hotellissa. Psst..täällä muuten kuvattiin Selviytyjien heimoneuvosto! Saunomaan pääsee myös saunalautalle, Hovilompolon saunamaailmaan, entisen Lapin Kullan tehtaan tiloihin lapparille näköalasaunaan, Torandan merimaisemiin. Kukkolaforsenissa järjestetään kesäisin yleinen saunavuoro, mutta jos tuo päivä ei sinulle sovi, voi saunan varata mistä vain omaan käyttöön. Ja sanomme mistä vain, sillä jokainen majoittaja myös tarjoaa saunomismahdollisuuden.
Teemalliset lomapaketit löydät täältä.
Huomioithan, että koronarajoitusten myötä palveluiden aukioloissa ja ohjelmissa voi olla muutoksia. Muista tarkastaa aina yrityksen verkkosivulta viimeisin tieto, ennen vierailuasi. Tarkista myös viimeisimmät rajanylitykseen liittyvät tiedot täältä.