Tuplasti ostoksia
Tuplasti ostoksia
Tuplasti aikaa – tuplasti shoppailua! Täällä pääset nauttimaan ostoksista ja kaupunkielämästä ilman ruuhkaa ja luontokin on aivan kulman takana. Kenties olet kiinnostunut shoppailemaan maailman pohjoisimmassa Ikeassa tai Rajalla ostoskeskuksessa, joka nimensä mukaan sijaitsee kahden maan rajalla rajalla. Meiltä löydät myös paikalliset pikkuputiikit ja outletit, ja toki sen Euroopan suurimman karkkikaupankin!
Maailman pohjoisin IKEA on monen pysähdyspaikka HaparandaTorniossa. Ikeassa voi käydä sisustamassa kotinsa uusiksi, mutta kivaa pientä ostettavaa löytyy myös matkailijalle. Perheen pienimmille on myös leikkihuone ja ravintolan lihapullista on tullut monelle lapsiperheelle jo perinne. IKEAn kanssa samassa sijainnissa on myös useita muita kauppoja Euroopan suurimmasta karkkikaupasta urheilun outletiin.
Rajalla ostoskeskus sijaitsee Suomen puolella, mutta aivan rajamailla. Ostari tarjoaa hyvän kattauksen vaatekauppoja, mutta myös mm. sisustukseen ja kauneudenhoitoon löytyy valikoimaa. Optikkoliikkeet, kultaseppä ja Alkokin löytyy. Täällä pääset myös ruokaostoksille markettiin ja nälkä taittuu kahviloissa ja ravintoloissa. Sadepäivän riemuksi on myös valikoimassa elokuvateatteri Biorex Tornio.

Torniolaakson kulttuuria ja lämmintä vieraanvaraisuutta koet Tornedal &Co. tai vaikkapa Lilla designputiikissa Haaparannan keskustassa. Paperivalo Shop&Cafe sijaitsee mukavan automatkan päässä Tornion Karungissa. Paikan päällä käsintehdystä paperista ihania lahjatavaroita niin omaan kotiin kuin ystäville.
Suosittelemme käymään ostoksilla myös maaseudulla Haaparannan Korpikylässä Hulkoffgårdenin putiikissa. Kauppa on toiminut ja 30 vuotta ja sitä pyörittää Pia ja Kurt. Hulkoffgårdenin tila on kuulunut Kurtin perheelle jo vuosisatojen ajan.
Tutustu lisää ostospaikkoihin sivuillamme ja vilkaise videosta, miten Paperivalon omistaja ja taiteilija Sirpa tekee käsin paperia.